Ufohavaintotietokanta
Ufohavainnon numero 253 tiedot:Havaintoa koskevat kuvat:
Ei kuvia
Havainnon yksityiskohdat
Havainnon kuvaus: Hei!
Olen edelleen työelämässä ja toivon ettei nimeäni käytettäisi julkisuudessa. Humanoidilla tässä yhteydessä tarkoitan olentoa, joka on hyvin paljon ihmisen kaltainen tai sitten poikkeaa tästä suuresti. Yhteistä näille omille humanoideilleni ovat olleet projektiot ja telepaattinen kommunikointi. Unikontakteja on ollut lukuisia myös ufoihin, viime aikoina kontaktit ovat vähentyneet, koska olen heidän kannaltaan jo liian vanha.
Erityisesti muistiini on tallentunut kaksi projektiotapausta, joista ensimmäinen sijoittuu 50-luvun alkupuolelle, jolloin olin alle kouluikäinen ja toinen 70-luvulle, jolloin opiskelin Turun yliopistossa. Ensimmäinen sattui Vehmaan kirkossa. istuin vanhempieni kanssa kyseisessä paikassa häiden aikana ja aivan kuin pakottavasta tarpeesta katsoin taakseni, jolloin huomasin ylhäällä miehen, joka oli pukeutunut valkoisiin. Erityisesti mieleeni jäi hänen vyönsä, se oli joko punainen tai musta. Aikomukseni oli tönäistä äitiäni kylkeen ja kertoa näkemästäni olennosta, mutta sain telepaattisen viestin, ”älä tee sitä”, joten jäin katsomaan. Humanoidi käveli lehterin kaiteen viereen ja polvistui rukoilemaan. En pitänyt sitä kovin kummallisena, olimmehan kirkossa. Tuolloin en myöskään vielä ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Sitten olento katosi yllättäen. Näky jäi muistiin hyvin elävänä, koska se oli tarkoituskin. Kyseinen tapaus johdatti minut sitten opiskelemaan uskontotieteitä ja valmistuin 80-luvun alussa uskonnonopettajaksi. Välihuomautus: Annan tapaus, uforaportti 5, on tärkeä. Profeetta Elia ihmishumanoidi, joka tuli takaisin Johannes Kastajana ja hänen serkkunsa Jeesus Nasaretilainen avaruushumanoidi.
Toinen projektio tapahtui Turussa luentosalissa Kiinamyllynkadun varrella. odottelin luentojen alkamista, kun äkiä viereeni projisoitui kahden olennon päät. telepaattisesti ymmärsin, että suurempi pää kuului miehelle ja pienempi pää naiselle. Olennot viestivät, että olen heidän lapsensa. Iho oli harmahtava, hyvin paksu, otsa korkea ja täynnä vaakasuoria uurteita. Mieleeni on jäänyt kuva siitä, että kun humanoidit usein kuvataan suurisilmäisinä, niin nuo suuret silmät ovat suojalasit, sillä en erityisesti kiinnittänyt huomiota siihen, että silmät olisivat jotenkin olleet poikkeavat, tosin projektio oli lyhytaikainen. Seuraavaksi sain telepaattisen komennon lähteä ulos, kuljin Kiinamyllynkadulta Vähä-Hämeenkadulle ja jatkoin kioskille, jota ei enää ole ja jossa näin hyvin levottoman ihmisen, jolla oli suorakaiteen muotoinen laatikko kainalossa. Ymmärsin ettei ole enää tarvis jatkaa, joten palasin luentosaliin luennolle. Sanoma tästä kontaktista oli, että ihminen on täysin heidän vallassaan ja kehitys kulkee heidän viitoittamaansa tietä. Asia unohtui kuitenkin mielestäni, löysin elämänkumppanin, menimme naimisiin, valmistuin ammattiin ja saimme lapsia, jotka ovat jo aikuisia.
On kuitenkin tärkeä, että tämäkin raportti jää sinne teidän tiedostoihinne, koska ymmärrykseni mukaan ihmisen manipulointi on kahden humanoidiryhmän käsissä.
PS Käyttäisin raportistani termiä humanoidihavainto ja toivoisin, että teillä olisi erillinen havainnointiraportin pohja tällaisia tapauksia varten.
Kellonaika: 00:00 Päivämäärä: Tarkka ajankohta ei tiedossa.
Havaintopaikka
Ilmansuunta, jossa kohde näkyi
Kulma, jossa kohde näkyi
Koko- ja etäisyysarviot
Säätila havaintohetkellä
Tuulentyyppi: puuskainen Pilvisyys: kirkas Sade: ei satanut (pouta)
Meteorologiset ilmiöt
Valoisuus: kirkas päivänvalo
Astronomiset ilmiöt
Havainnonteon yksityiskohtia
Tapahtuiko havainto sisällä vai ulkona: sisällä Ajoneuvo: liikkuva Havainto tapahtui: paljain_silmin
Havaintoa täydentävät tiedot
Kohteen ulkonäkö
Kohteen ääriviivat: selkeät Kohteen väri: yksivärinen
Kohteen liikkuminen
Liikkuiko kohde tasaisella nopeudella: ei Pysähtyikö kohde: ei Näyttikö kohde tai osa siitä pyörivän: ei
Kohteen valot, äänet ja muut vaikutukset
Loistiko kohde valoa: ei Valaisiko kohde ympäristöä: ei Oliko kohteessa erillisiä valoja: ei Kuuluiko kohteesta ääntä: ei Tuntuiko lämpöä tai muuta fyysistä vaikutusta: ei Tuntuiko hajua: ei Esiintyikö sähkölaitteissa häiriöitä: ei Oliko kohteella vaikutusta eläimiin: ei Aiheuttiko kohde pelkoa: ei Aiheuttiko kohde psyykkisiä vaikutuksia: ei Jättikö kohde jälkeensä valo-, savu-, ym. juovan tai ilmavirtauksen: ei Jättikö kohde jälkeensä näkyviä merkkejä maastoon: ei
Muita tietoja
Ilmoitko havainnostasi sanomalehdille tai viranomaisille: ei Päivämäärä ja paikka: 10.4.'10 Someron Somerniemi
Tutkijakommentit
Havaintoa koskevat muut kommentit (0 kpl)Huomioi asiallisuus kommenteissa. Täytä kaikki kentät tai kommenttia ei julkaista. Väärin turvakysymykseen vastannutta kommenttia ei julkaista. Myöskin asiaton kielenkäyttö voi johtaa kommentin hylkäämiseen.
Nimimerkin maksimipituus: 25, kommentin maksimipituus: 200
Ei vielä yhtään kommenttia.
Mene sivulle: 1
Sivun alkuun
|