Ufohavaintotietokanta
Ufohavainnon numero 246 tiedot:Havaintoa koskevat kuvat:

Havainnon yksityiskohdat
Havainnon kuvaus: Mieheni huomasi 2.3.2010 selässäni olevan oudon kuvion. Kyseinen kuvio/jälki ei ole kipeä, ihon pinta ei ole rikki, eikä kuvio ole painauma tai raskausarpi. Iho tuntui jäljen kohdalla sileältä eikä jälkeä pysty pelkästään tunnustelemalla huomaamaan. Se on ainoastaan näkyvä. Verenpurkaumia ihon alla.
Mihinkään en ole selkääni kolauttanut, ei ole selkä osunut mihinkään kuumaan kohtaan (josta olisi voinut tulla esim. palovamma) tai mitään muutakaan. Normaalia arkielämää olin elellyt ennen jäljen ilmaantumista selkääni, ja sen jälkeen. Meillä on kissoja, mutta niiden raapimajälki kyseessä ei voi olla, koska iho ei ole rikki, ja jälki on liian laaja ollakseen kissan tassusta. Sanon myöskin, että mitään allergioita minulla ei ole, mistä tuollaisia jälkiä voisi tulla.
SUT: n foorumilla eräs henkilö ajatteli sen olevan säteilyn aiheuttama tai jokin vastaava. Mitään säteilyn kohdetta en muista nyt arkielämässäni noihin aikoihin (tai edes pitkään aikaan) kohdanneeni.
Eräs asia, mikä saattaa vaikuttaa asiaan (mistä ei tietenkään ole mitään varmuutta) on se, että päivää paria ennen tuon jäljen ilmestymistä tein pari kertaa meditaatioharjoituksen, millä pyritään ottamaan yhteys harmaisiin avaruusolentoihin. Tein kyseisen harjoituksen huvikseni, mutta uskomattomalta tuntuisi, että se olisi näin vaikuttanut. Kellonaika: 00:00 Päivämäärä: 2.3.2010 Päivämäärän tarkennus: Illalla kun otin paitaani pois, mieheni huomasi kuvion
Havaintopaikka
Ilmansuunta, jossa kohde näkyi
Kulma, jossa kohde näkyi
Koko- ja etäisyysarviot
Säätila havaintohetkellä
Tuulentyyppi: puuskainen Pilvisyys: kirkas Sade: ei satanut (pouta)
Meteorologiset ilmiöt
Valoisuus: kirkas päivänvalo
Astronomiset ilmiöt
Havainnonteon yksityiskohtia
Tapahtuiko havainto sisällä vai ulkona: sisällä Ajoneuvo: liikkuva Havainto tapahtui: paljain_silmin
Havaintoa täydentävät tiedot
Kohteen ulkonäkö
Kohteen ääriviivat: selkeät Kohteen väri: yksivärinen
Kohteen liikkuminen
Liikkuiko kohde tasaisella nopeudella: ei Pysähtyikö kohde: ei Näyttikö kohde tai osa siitä pyörivän: ei
Kohteen valot, äänet ja muut vaikutukset
Loistiko kohde valoa: ei Valaisiko kohde ympäristöä: ei Oliko kohteessa erillisiä valoja: ei Kuuluiko kohteesta ääntä: ei Tuntuiko lämpöä tai muuta fyysistä vaikutusta: ei Tuntuiko hajua: ei Esiintyikö sähkölaitteissa häiriöitä: ei Oliko kohteella vaikutusta eläimiin: ei Aiheuttiko kohde pelkoa: ei Aiheuttiko kohde psyykkisiä vaikutuksia: ei Jättikö kohde jälkeensä valo-, savu-, ym. juovan tai ilmavirtauksen: ei Jättikö kohde jälkeensä näkyviä merkkejä maastoon: ei
Muita tietoja
Kuvaile suhtautumistasi tunnistamattomiin lentäviin kohteisiin ennen havaintoasi ja sen jälkeen. Jos suhtaumisessasi tapahtui muutoksia, selitä miksi: Yleisesti suhtautumiseni ufoihin on myönteinen. Aikaisempaan havaintolomakkeeseeni (jossa silläkertaa kerroin havainnoimastani lentävästä kohteesta) kerroin jo tämän saman:
Olen pienestä pitäen tuntenut vetoa avaruusolentoja ja näitä ufojuttuja kohtaan. Havaintoja lentävistä "metallikiekko-ufoista Ilmoitko havainnostasi sanomalehdille tai viranomaisille: ei Päivämäärä ja paikka: 21.3.2010
Tutkijakommentit
Havaintoa koskevat muut kommentit (0 kpl)Huomioi asiallisuus kommenteissa. Täytä kaikki kentät tai kommenttia ei julkaista. Väärin turvakysymykseen vastannutta kommenttia ei julkaista. Myöskin asiaton kielenkäyttö voi johtaa kommentin hylkäämiseen.
Nimimerkin maksimipituus: 25, kommentin maksimipituus: 200
Ei vielä yhtään kommenttia.
Mene sivulle: 1
Sivun alkuun
|