|
Sturrockin analyysi
Condonin raportista
III.
Yleisarvio
Condonin raportista ei synny
vaikutelmaa, että tutkimusohjelma olisi ollut erityisen
tiiviisti hallittu kokonaisuus. Kahden vuoden
tutkimusbudjetti oli kaikkiaan 500 000 dollaria. Raportti
luettelee nimeltä 37 henkilöä, mutta avustajakunta on ollut
laajempikin, koska tutkijat ovat myös ottaneet yhteyttä
ulkopuolisiin asiantuntijoihin.
On itsestään selvää, että
ilmavoimat sai tuolloin rahalleen paljon vastinetta,
vaikkakin enimmän osan tutkijakunnasta on täytynyt olla
tutkimuksen aktiivivaiheessa mukana vain ajoittain.
Voitaisiin odottaa, että niinkin laaja tutkimushanke olisi
toteutettu erilaisten työryhmien muodossa, joita kutakin
johtaisi joku tutkijoista, siis kokopäiväinen toimihenkilö,
mutta viitteitä tällaisesta järjestelystä ei ole voitu
todeta.
Professori Condon oli
projektin 'johtaja'. Seuraavat on mainittu 'päätutkijoina':
Psykologian professori Stuart W. Cook; astrogeofysiikan
professori Franklin E. Roach sekä psykologian professori
David R. Saunders. Lisäksi psykologian professori William A.
Scott mainitaan "vierailevana päätutkijana". He kaikki
olivat Coloradon yliopistosta. Robert J. Low, (loppututkinto
sähkötekniikan ja myös liikkeenjohdon alalla), oli
'projektin järjestelijä' (Project Coordinator). Heidän
lisäkseen ilmoitettiin viisi tutkimusavustajaa: Norman E.
Levine (PhD, Engineering); Ronald I. Presnell (MS,
Engineering); Gerald M. Rothberg (PhD, Physics); Herbert J.
Strentz (MA, Journalism) sekä James E. Wadsworth (BA,
Behavioral Science).
Tutkimuksen ytimen muodostaa
jakso CR IV, jossa on esitelty 59 tapausta. Projektin
johtaja ei osallistunut niiden selvittelyyn. Yksi
päätutkijoista oli mukana kahdessa, toinen yhdessä työssä.
Vieraileva asiantuntija ei
myöskään osallistunut tapausraporttien selvittelyyn.
Projektin järjestelijä oli mukana kahdeksan eri tapauksen
selvitystyössä; tutkimusavustaja (Levine) oli myös mukana
kahdeksan eri havaintoraportin käsittelyssä; Rothberg oli
yhdessä tapauksessa mukana ja Wadsworth 17 kertaa. Niinikään
tärkeää lisätietoa antoivat Roy Craig (PhD, Physical
Chemistry) sekä William K. Hartmann (PhD, Astronomy), jotka
on mainittu yksinkertaisesti 'henkilökuntana'. Craig ja
Hartmann hoitivat kumpikin omat 14 eri tapaustaan.
Seuraavaksi tärkein jakso on
CR III, jossa esitellään kuusi yhteenvetoa Colorado
-projektin työstä sekä asiaan liittyvän mielipidekyselyn (Aldora
Lee, PhD, Social Psychology) tulokset. Kirjallisen työn
tässä vaiheessa projektin johtaja ei ollut mukana, sensijaan
päätutkija Roach laati tiivistelmistä yhden;
tutkimusavustajat eivät myöskään puuttuneet tähän
vaiheeseen. Craig on kirjoittanut kolme lukua, Hartmann
yhden, samoinkuin Gordon Thayer (BS, Physics).
Jakso CR V käsittelee UFO
-ilmiön historiallista taustaa ja koostuu kolmesta luvusta.
Jakso CR VI käsittelee 'Tieteellistä näkökulmaa' (10 lukua).
Näistä kaikkiaan 13 luvusta yhden on kirjoittanut projektin
johtaja. Loput 12 lukua ovat syntyneet toistaiseksi tässä
nimeltä mainitsemattomien tutkijoiden työnä.
Mitä tulee jaksojen CR III -
CR V toteutukseen, on erikoisesti todettava päätutkija
Roach'n, samoinkuin projektin järjestelijän huomattava osuus
tässä työssä. Muut tutkijat eivät erityisemmin osallistuneet
raportin tekoon, eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta.
Jaksot CR I, 'Päätelmät ja suositukset' sekä CR II,
'Tutkimusten tiivistelmä', on kirjoittanut komitean johtaja
itse. Koko raportin kirjoitustyön osallistujakaavio on
esitetty taulukossa 1.
Tieteellisesti tärkeänä
näkökohtana on pidettävä myös kaiken tutkimuksen
tavoiteasettelua ja siihen kytkeytyviä seikkoja. Condon
esittääkin (Condon & Gillmor, 1968, s.1) että 'tutkimuksen
painopiste on ollut pyrkimyksessä oppia UFO -raporteista
jotakin sellaista, joka tuottaisi tieteelle jotakin uutta ja
käyttökelpoista.' Hän päätyy kuitenkin siihen, etteivät 'UFO
-tutkimukset ole tarjonneet mitään tiedeyhteisölle uutta
viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana... UFOihin erityisesti
kohdistuvan tutkimuksen jatkamista ei todennäköisesti voida
perustella sillä, että odotettavissa olisi jotakin tieteen
kannalta merkittävää.'
Condon esittää seuraavan
perusmääritelmän:
Tunnistamaton lentävä
kohde (UFO, äännettynä OO-FO3) on tässä
yhteydessä ärsyke, joka saa yhden tai useamman havaitsijan
ilmoittamaan jostakin taivaalla näkemästään (tai
kohteesta,jonka oletetaan pystyvän lentämään, mutta joka
tilapäisesti on laskeutunut maan pinnalle), jota havaitsija
ei ole voinut liittää mihinkään tavallista alkuperää olevaan
ilmiöön, ja joka on antanut aiheen ilmoittaa asiasta
poliisille, valtion viranomaisille, sanomalehdille tai
mahdollisesti yksityiselle taivaanilmiöitä tutkivalle
järjestölle.
Tällä tavoin määriteltynä
UFOjen esiintymisestä ei ole vähäisintäkään epäilystä, koska
UFO -raportteja tulee jatkuvasti ja kunkin raportin
alkusyynä on määritelmän mukaisesti juuri UFO. Ongelmana
onkin oppia määrittämään eri havaintoja koskevien
ilmoitusten merkittävyys.
TAULUKKO 1
Tutkijoiden aktiivinen osuus
|
|
|
|
Condonin raportti |
|
|
|
|
|
|
Sec. IV |
Sec. III |
Sec. V, VI |
Sec. 1, |
|
|
59 cases |
7 summaries |
13 chapters |
II |
|
|
|
Condon |
Tutkimuksen johtaja |
0 |
0 |
1 |
2 |
|
Cook |
Päätutkija |
1 |
0 |
0 |
0 |
|
Roach |
Päätutkija |
2 |
1 |
0 |
0 |
|
Scott |
Vieraileva päätutkija |
0 |
0 |
0 |
0 |
|
Low |
Järjestelijä |
8 |
0 |
0 |
0 |
|
Levine |
Tutkimusavustaja |
8 |
0 |
0 |
0 |
|
Presnell |
Tutkimusavustaja |
0 |
0 |
0 |
0 |
|
Rothberg |
Tutkimusavustaja |
1 |
0 |
0 |
0 |
|
Strentz |
Tutkimusavustaja |
0 |
0 |
0 |
0 |
|
Wadsworth |
Tutkimusavustaja |
17 |
0 |
0 |
0 |
|
Craig |
"Henkilökunta" |
13 |
3 |
0 |
0 |
|
Hartmann |
"Henkilökunta" |
14 |
1 |
0 |
0 |
|
Lee |
"Henkilökunta" |
0 |
1 |
0 |
0 |
|
Thayer |
"Henkilökunta" |
0 |
1 |
0 |
0 |
|
Others |
|
=>30 |
0 |
12 |
0 |
|
|
Useimmat UFO -tutkimukseen
keskittyneistä tieteentekijöistä kaventavat itsesäätöisesti
esitettyä määritelmää ja rajaavat kaikki helposti
selitettävät ilmiöt tutkimustensa ulkopuolelle. (kts. esim.
Hynek, 1972, p. 3-4). On lisäksi huomattava, että joidenkin
tutkimusprojektin henkilöiden on täytynyt omaksua
muodollisesta UFO -määritelmästä poikkeavia käsityksiä,
koska Condon ja Gillmor (1968) toteaa (p. 248), että
'todisteiden vakuuttavuus viittaa vääjäämättömästi erityisen
UFOn osuuteen tässä tapahtumassa'. Samaa osoittaa lausuma
'todennäköisyys ainakin yhden UFOn osuuteen tapahtumassa on
melkoinen'. (Condon & Gillmor, (1968) p. 256.)
Valtaosa kaikesta
tietellisestä työstä perustuu johonkin tutkijaa
askarruttavaan hypoteesiin. Condon esittää asiassa
erityisesti seuraavaa:
Ajatusta siitä, että
jotkin UFOt saattavat olla aurinkokunnan joltakin
planeetalta tai vieläkin kauempaa jonkin vieraan
sivilisaation maapallolle lähettämiä aluksia, kutsutaan
ET-hypoteesiksi (Extra-Terrestrial Hypothesis)(ETH).
On jossain määrin
hämmentävää, että Condon käyttää samoissa yhteyksissä
ilmaisua Extraterrestrial Actuality (ETA) --
maanulkopuolisen elämän todellisuus -- koska tämä
selvästikin merkitsee uskoa ET -hypoteesin
todenperäisyyteen. Condonin päätelmä (Condon & Gillmor,
1968, p. 25) on, että 'tällä hetkellä ei ole olemassa mitään
suoranaista ja sitovaa näyttöä sellaisen väitteen tueksi,
että jokin UFO edustaisi maanulkopuolisen sivilisaation
tänne vierailulle lähettämiä avaruusaluksia.'
Tähän päätelmään tultuaan
Condon ottaa sen kannan (Condon & Gillmor, 1968, s. 19),
että 'jos UFO -raportissa esitetyt seikat voidaan
todennäköisesti selittää tavanomaisin ilmiöin, meillä on
taipumusta hyväksyä selitys silloinkin, kun todistusaineisto
ei sellaisenaan riittäisi pitämään tapausta selvitettynä.'
Voidaksemme arvioida Condonin
päätelmän perusteita, on aihetta viitata tutkijoiden
kirjoittamiin tiivistelmiin, jotka sisältyvät jaksoon III;
kyseiset tiivistelmät taas perustuvat tapaustutkimuksiin.
Sitä seuraavassa jaksosssa tarkastelemme eri tapauksia
näiden tiivistelmien valossa viittaamalla tarvittaessa
havaintoihin asiayhteyden mukaan. Jakson lopulla pyrimme
ryhmittelemään esitetyt tapaukset projektihenkilökunnan
esittämien loppupäätelmien nojalla.
Avaruuslentäjien ilmoittamien
kolmen havainnon lisäksi (näitä käsitellään erikseen
jaksossa IV), 59 tapausta on lueteltu jaksossa IV. Yksi
näistä (tapaus 14) käsittää kuusi erillistä havaintoa.
Tapaus 38 on pohdinta '800 UFO -havainnon sarjasta.'
Tapausarviot ovat olleet:
-
Mitään ei ole
tapahtunutkaan; yksi tapaus (19).
-
Tiedot ovat
riittämättömiä, ehkä tekaistuja tai eivät muuten kelpaa
todisteiksi; 17 tapausta (4, 7, 14.4, 22, 23, 24, 26,
32, 33, 39, 42, 44, 48, 52, 53, 56, 58).
-
Selvitettyjä (mitä
tahansa välillä lopullisesti - toistaiseksi); 25
tapausta (3, 9, 11, 14.3, 14.6, 15, 18, 20, 25, 27, 28,
29, 35, 36, 37, 40, 41, 43, 45, 49, 50, 51, 54, 55).
-
Tuntemattomiksi jääneitä;
14 tapausta (1, 5, 6, 8, 10, 12, 13, 14.2, 17, 21, 32,
34, 47, 59).
-
Harhakuvitelmia (delusions);
2 tapausta (16, 38).
-
Jäänyt arvioimatta
ilmavoimien jätettyä puuttumatta siihen; 1 tapaus (30).4
-
Mahdollisia UFOja; 2
tapausta (14.1, 57).
-
Todennäköisiä UFOja; 2
tapausta (2, 46).
3
Englanninkielinen äänneasu syntyy tästä kirjoitustavasta -
tätä ääntämismuotoa näyttää Condon käyttäneen vain itse.
4
Tapauksesta puhutaan enemmän Jälkipohdintaa -jaksossa.
Paluu alkuun
© 1999 Jorma Kosonen
|
|